Aika&Etäisyys

Etäisyys
Miten pitää niistä kiinni, jotka ovat kaukana
Aika
kun elämämme jatkavat kulkuaan erillään
?

Se, etten ole pitänyt yhteyttä ei tarkoita sitä, että olisin unohtanut. Te jatkatte elämäänne tavalliseen tapaanne, mutta minä revin itseni irti kuvasta ja liimasin itseni uuteen valokuvaan. Pieni reikä siihen kuvaan kai jäi, mutta se on helppo unohtaa. Se pieni kuva ei sen suuren kuvan kannalta ole ratkaiseva. Minun on yritettävä sulautua siihen uuteen kuvaan, vaikka päälleliimattu olenkin. Pikkuhiljaa repaleiset reunani pehmenevät, ja muutun osaksi kuvaa. Näillä kahdella portretilla, nykyisellä ja entisellä, ei ole mitään muuta linkkiä toisiinsa kuin minä. Mutta minä puutun toisesta kuvasta. Ja tulen lähtemään nykyisestä. En ole siellä elämässä elämääni, aika jatkaa kulkuaan ja te kuljette eteenpäin. Vain minun elämäni pysyy paikallaan. Toisaalla, jatkan elämääni eri tavalla, eri paikassa. Ne elämät, Suomi ja Amerikka, ovat niin erilaisia. Te ette tunne tätä kuvaa. Tätä kuvaa on vaikea kuvailla, sillä maisema on niin erilainen, jokainen henkilö teille muukalainen. Toisaalta siihen Suomi-kuvaan tulee lisää ihmisiä, joku ehkä lähtee. Enkä minä tunne niitä uusia. Te kasvatte, minäkin, mutta eri todellisuudessa.

Joskus tulee tunne, että haluan kertoa elämästäni jollekulle joka ei tähän kuvaan kuulu. Muistutan itsestäni ja muistutan itseäni, että se vanha kuva on vielä siellä, vaikken itse siinä olekaan. Yllätyn, sillä ne ihmiset joille minulla on joskus tarve purkautua, eivät ole niitä joita olisin kuvitellut heidän olevan. Se ei tarkoita sitä, että olisin unohtanut muut. Minulla on silti ikävä. Ja olen ymmärtänyt kuinka tärkeitä olette <3 Olen tajunnut, että joitain ihmisiä en aio koskaan unohtaa, olen sitten osa mitä kuvaa tahansa.

Sateenkaaren päässä - Suomi <3

Kolme ja puoli kuukautta, ja revin kuvani irti uudestaan, ja liimaan sen takaisin koloonsa Suomi-kuvaan. Oma kuvani on saattanut hieman muuttua, ja niin on se oman pikku koloni ympäryksenikin mutta tunnen, että siihen kuvaan todella täysin kuulun. Tätä Amerikan kuvaa jään kaipaamaan. Kesän aikana kaivan sen varmasti useasti esiin ja haikailen sen perään. Hioudun taas pikkuhiljaa takaisin Suomi-kuvaan. Samalla Amerikka-kuva alkaa liikkua, tämän vuoden aikana valtaamani alue kuvasta pienenee, muttei toivottavasti koskaan täysin umpeudu. Sen kuvan suljen laatikkooni ja aina silloin tällöin kaivan esiin ja muistelen, kuinka joskus olin osa sitä. Mutta vielä minulla on aikaa muuttaa tätä kuvaa.