Soccer

Pelaan täysillä. Kerrankin on fiilistä ja lujaa tahtoa; teen parhaani. Nautin hyökkääjänä pelaamisesta paljon enemmän. Ei tarvitse varmistella muiden selkiä samalla tavalla kuin puolustuksessa, tai ravata toisten perässä. Nyt se olen minä joka olen pallon herra, ja kuljetan sen pallon sinne minne tahdon. Muut jahdatkoot minua. Yhden maalinkin tein; elämäni ensimmäisen. Eipä se kummoinen ollut, mutta sisään meni, se riittäköön. Keskikenttäpelaajana en kestä kauaa. Se alituinen säntäily kentän päädystä toiseen kuluttaa, ja allergiat tukkivat henkitiet. Kunto loppuu.

Marta vaati mua poseeraamaan näin... :D

Peleistä olen oppinut nauttimaan, treeneistäkin. Nautin Amerikastakin enemmän. Olivat oikeassa kuin kehottivat harrastamaan. Lajilla ei väliä eikä taidoilla, kunhan tekee jotain. Se, että joka päivä koulun jälkeen lähtee kentälle jahtaamaan palloa freshmaneiden seurassa on yllättävän kivaa. Treeneissä tehdään asioita, joista vain ei yksinkertaisesti voi nauttia. Kuten juostaan 15 minuuttia putkeen. Minä puuskutan viimeisenä. Hieman säälittävää, mutta teen parhaani. Sen jälkeen tuntuu hyvältä 'Yes, tein sen! Selviydyin tänääkin'. Näin se meni myös conditioningeissä eli kuntotreeneissä ennen varsinaisen futiskauden alkua. Lihaskuntoa, juoksemista, lisää lihaskuntoa, vielä juoksemista... Joka päivä reilut 2 tuntia. Kuolema ja uudelleensyntyminen yhdessä iltapäivässä joka päivä kahden kuukauden ajan. Sitten helmikuun lopussa viikon mittaiset try outit. Piti juosta cooperi, mm., enkä tietenkään yltänyt siihen 7 kierrokseen mikä vaadittiin JV-joukkueeseen pääsyyn Varsityn 7 1/2 kierroksesta puhumattakaan... Joten päädyin C-teamiin eli niin sanottuun Freshman-joukkueeseen.

Koulun ruokalassa home game -uniformussa

Olen oikeastaan iloinen, että päädyin C-teamiin. Tytöt on sellasia 14-15 -vuotiaita, mutta se on ok. Ei ole niin vakavaa, enkä tunne itseäni huonoksi. Mua harmittaisi, jos olisin paremmassa joukkueessa, jossa toimisin vain vaihtopenkin lämmittäjänä. Mä en oo koskaan ollut niin passionate futiksen tai minkään muun urheilun suhteen. Musta se on ihan kivaa ja teen sitä myös siksi, että tulee liikuttua ja että olisi jotain tekemistä. Kerran kuuntelin keskustelua track-ihmisistä, eli juoksijoista. Yksi ihmetteli, että miksi ne tekee sitä. Toinen totesi, että ei ne kukaan siitä tykkää; ne vaan tekee sitä koska ne on hyviä siinä. Urheilu on kyllä tosi iso juttu täällä. Suurin osa harrastaa jotain urheilua koulun joukkueessa. Lajeja on lukemattomia, ja valinnanvaraa on liikaakin. Löytyy myös sellasia suomalaisille kummia lajeja kuten lacrosse. Jos on tosi lahjakas jossain lajissa, voi saada stipendin collegeen (mikä on iso juttu koska se on superkallista). Jotkut myös valitsee mihin collegeen haluaa mennä niiden urheilujoukkueiden tason perusteella. Niillä on jopa huispausta lukuisissa Universityissä täällä! Mun koulua täällä käy yks poika, joka on jenkkifutiksen valkun poika: Kaapinkokonen kikkarapää, tyhmä kuin saapas, mutta törkeen hyvä jenkkifutari. Se voitti vaikka mitä jenkkifutispalkintoja kauden päätteeks, ja pääsis sen takia varmaan mihin collegeen se ikinä keksii vaan tahtoa.

Pelejä meillä saattaa olla kolmekin viikossa. Sitten me ajellaan koulubussilla ties minne mikäli peli on away game. Pelit on aina nurmella tai tekonurmella. Kerroin mun jengikavereille Suomen hiekkakentistä, ja ne kummasteli. Peleistämme ollaan voitettu kai neljä ja hävitty kolme. C-joukkueita on niin vähän, että pääasiassa pelataan kaikkia vastaan kahdesti. Tasoerot on valtavat. Eka peli me voitettiin 13 tai 15-0 - maaleja oli joka tapauksessa paljon. Toka peli keskeytettiin meiän kymmenennen maalin jälkeen. Suurin tappio meille on ollut 2-0, eli ei paha. Tulevasta ei tietoa, se nähdään sitten. Ei kiirusta -  nautin jäljellä olevasta ajasta :) Jenkkien lempi-ilmaisua käyttäen YOLO eli you only live once.